maanantai, 23. maaliskuu 2009

Voi että kun viikko alkoi hyvin!!!

Ihania ,ihania kankaita saapui Japanista postilaatikkooni.Rohkaisin mieleni ja tilasin muutaman kankaan kokeeksi ja täytyy sanoa että jos kankaista voi näin paljon ilahtua niin ehkäpä tilaan uudemmankin kerran.

Etsystä löytää myös myytävistä kohteista kivoja vinkkejä.Olen niin pöllöfani että tälläinen ISO sohvatyyny oli ihan pakko tehdä.


Sille on pari kaveria tilauksessa noista uusista kankaista joten palaillaan.

 T : Repo

 

lauantai, 31. tammikuu 2009

Jeeessssss

Pääsin vihdoin sisään tähän uuteen blogi systeemiin.Jostain syystä on ongelmia bhotobucketin kanssa lataaminen ei onnistu.

Tyttäreni kävi prinsessa synttäreillä ja niinpä tien hänelle kruunun.Kiepsuttelin lankaa rautalangasta vääntämäni kehikon päälle.Oikein oli tyytyväinen pikku prinsessa.

tiistai, 30. joulukuu 2008

Tildalaisten ATC-satoa

ScannedImage-5.jpg

sunnuntai, 14. joulukuu 2008

Joulua kaikille ihanille lukijoille =)

IMGP2743copy.jpg

torstai, 6. marraskuu 2008

Hei ! pitkästä aikaa.

On täällä ommeltu ja Hallowen asukin tuli tehtyä,mutta postaukset uupuvat.Viikonloppuna ompelin keväisen hihattoman tunikan (tein itse kaavat) ja housun kaava löytyi Ottobre lehdestä 4/2008.Siinä oli muitakin aivan ihania juttuja.Vatteet ovat kokoa 120 cm.Hieman Tildaakin on eksynyt joukkoon...ja pöllö tietenkin =) Kankaat on kirpputori löytöjä.
IMGP2410.jpg

Taakse tuli herkulliset mansikka napit.
IMGP2413.jpg

IMGP2414.jpg